
Kirjoitushiljaisuutta voisi perustella moneen tapaan, mutta kiinnostavampaa on kertoa miksi se rikkoutui. Brooklyniläinen The Antlers julkaisi tänä vuonna edeltävistä EP-julkaisuista osittain koostetun albumin Hospice, joka on ehdottomasti tämän vuoden paras albumi ja yksinkertaisesti tarvitsee tulla suositelluksi.
Hospice on konseptilevy, joka kertoo tarinaa miehestä, jonka rakastettu on kuolemassa luusyöpään. Vääjäämättömästä kuolemasta aiheutuva tunnemyrsky avautuu kappaleissa monella tapaa eri tunteita painottaen. Kerronnassa kosketetaan myös saattohoidon työntekijöiden arkeen. Miten kukaan voi edes pystyä tuollaiseen työhön ihmisyyttään menettämättä?
Kohtaus Sloan-Kettering saattohoitolan syöpäosastolta.
Pintapuolisesti hyvin perinteinen tarina saa voimansa äärimmäisen tunnepitoisesta ja henkilökohtaisesta kerronnasta. Kitaristi/vokalisti Peter Silberman käyttää ääntään taidokkaasti, viemättä falsettoaan liian pitkälle. Silbermanin laulamat sanoitukset heräävät eloon erittäin todenmukaisina. Todenperäisyyttä sanoituksissa voi ollakin, sillä Silberman loi Hospicen kahden vuoden itselangetetussa eristyksessä äärimmäisen vahingoittavan ihmissuhteen seurauksena. Toisin sanoen, kaikki mitä Hospicella sanotaan on totta, mutta eri sanoin.
Musiikkinsa puolesta Hospice on mitä tyypilliseltä 2000-luvun indie-rock yhtyeeltä voisi odottaa eli instrumenttien luontaiset äänet väistyvät (akustista kitaraa lukuunottamatta) efektimaailman ja kokonaiskuvan tieltä. Mukana on myös torvisoittimia, joita käytetään mainiosti. Mielleyhtymä Neutral Milk Hotel -yhtyeeseen ei ole aiheeton. The Antlersia voisi kuitenkin luonnehtia tahdikkaammaksi kuin esikuvaansa.
Kappaleet Hospicella ovat selvästi saman puun omenoita, mikä osallaan auttaa yhtenäisen tarinan aukotonta rakentamista. Albumi soljuu pituutensa läpi vaivattomasti, seuraavan kappaleen aina jatkaessa osuvasti siitä, mihin edellisessä jäätiin, vaikka suoranaisia tapahtumia ei tarinassa kerrotakaan. Hospicen kohdalla on kyse levytyksestä, jonka kappaleista prologi ja epilogi voisivat olla parhaita paloja, jos välttämättä teosta pitäisi pilkkoa osasiin.
Hospicen musiikillisen puolen tekee kiinnostavaksi tehokeinojen älykäs käyttö. Hiljaisen ja äänekkään äkkipikainen vaihtelu on läsnä koko levyn, kuten myös laulun ja soitinpuolen keskisyyden vaihtelut. Lähinnä kotioloissa ProToolsilla, M-Boxilla ja kahdella mikillä nauhoitetut kappaleet loistavat yksityiskohdissaan. Esimerkiksi Wake kääntää laulajaa haittaavan sisäänhengittämisestä koituvan äänen kappaleen taustalle efektiksi. Nykyään kuka vain pystyy tekemään laadukkaita levyjä lähes studio-olosuhteita pilkaten.
Huomaa torvet, pehmeän/kovan vaihtelut, säkeistön ja kertosäkeen vaikutus laulun soundiin.
Mikään ei ole yhtä tehokasta kuin hyvin kerrottu tarina. Musiikin puolella muistutus tästä on erityisen paikoillaan, sillä suurempia, juuri sanoituksillaan esillenousevia artisteja, ei löydy. Juuri siksi The Antlers on tämän hetken parasta musiikkia.

